Vuoden 2016 tapahtumia

Ratia Brand Co Oy:n toimiston pääsuunnittelijan Eeva Melan valokuvanäyttelyn avajaiset olivat 14.5. Tampereella galleria Himmelblaussa. Eevan valokuvanäyttely poikkesi iloisella värikylläisyydellään, aiheillaan sekä toteutukseltaan, niistä monista näyttelyistä joita olen vuosien varrella nähnyt. Tulihan sieltä hankittua heti myös yksi työ jolle löytyi heti tilaus. Otin Tampereelle mukaan jo matkalaukun seuraavan päivän Venetsian matkaammme varten ja palasimme Tampereelta Helsinkiin, jossa yövyin Ristomatin luona. Kiirettä pitää.

eeva mela1 eeva mela2
eeva mela3  

 

Ristomatin piti lähteä iltapäivälehden (12.5) mukaan uuden naisystävän kanssa romanttiselle matkalle Venetsiaan. Naisystävä perui lähtönsä ja Ristomatti soitti minulle ja kysyi, lähtisinkö minä hänen kaverikseen sille matkalle ja vastasin kyllä. Lähtö oli 15.5. ja paluu 22.5. Alkumatkassa oli hieman seikkailun makua, mutta kaikki meni hyvin. Asuimme Venetsiassa vanhan oopperatalon Gran Teatro La Venisen vieressä olevassa hotelli Albergo Ateneossa. Vierailimme tietenkin Muranon lasipajoissa ja Henry`s baarissa Bellineillä sekä katselimme kaupungin nähtävyyksiä ja ihmettelimme itämaisten turistien paljoutta.

venetsia1 venetsia2
venetsia3 venetsia4

 

Ratia Brand:n toimiston naiset Eeva ja Maritta järjestivät Ristomatille yllätyksen hänen 75-vuotis syntymäpäivänään 23.5. Tarkempiin yksityiskohtiin menemättä, naiset olivat kutsuneet noin parikymmentä Ristomatin hyvää ystävää yllätys-aamukahveille kahvila Ursulaan. Ristomatilla kun piti olla siellä mukamas palaveri. Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja sekä EVA:n johtaja Risto E. J Penttilä ojensi hänelle kauppakamarin rautaisen ristin Ristomatin elämäntyöstä. Ristomatti oli todella yllättynyt ja sanoi minulle tilaisuudessa, olinko tietoinen asiasta jo aikaisemmin, olinhan minä. Hänen 70-vuotis juhlat olivatkin pienemmät, Ristomatin tarjotessa ensin kotonaan ruuan, ja minä sen jälkeen Ursulassa shampanjat.

r75 1 r75 2
r75 3 r75 4

 

Järjestin Karri Luhtalan jazzporukalle keikan 25.5. Haminan Tervasaareen, Patu Patasen valtakuntaan. Soittajat esiintyivät ulkolavalla ja pääsivät majoittumaan vuonna 1912 rakennettuun majakkalaiva Helsinkiin. Eksotiikasta ja itikoista pääsivät nauttimaan laulusolisti Chiara Izzi joka saapui New Yorkista edellisenä päivänä ja suoraan lentokentältä Italiasta saapuneet kontrabasisti Stefano Nunzi ja rumpali Fabio Sasso, ja tietenkin meidän Karrimme koskettimissa.

 

 

Keskiviikkona 8.6 Kotkassa Suomen merimuseo Vellamossa oli Ristomatin ja Eeva Melan suunnitteleman ruumisarkun lanseeraustilaisuus. Venho-niminen arkku sai paikan merimuseossa ja paikalla olivat Ratia Brandin delegaatiossa suunnittelijat Ristomatti Ratia Ja Eeva Mela sekä Maritta Smati, Eeropekka Rislakki, viini Leena ja minä. Arkun tekijöitä sekä luovuttajia edustivat Pekka Kivimaa ja Hannu Lehtonen SHT-tukusta Punkalaitumelta. Venhon vastaanottivat museon puolesta intendentti Pia Paukku ja amanuenssi Erik Tirkkonen.

venho1 venho2
venho3 venho4