Vuoden 2019 tapahtumia

Aloitin vuoden alusta Suunnittelutoimisto Ratia Brandin hallituksen jäsenenä, mikä on luonnollista kun olen Ristomatti Ratian  edunvalvoja, ja koska hän on firman suuromistaja.

Kotkan Meripäivillä 25.7.2019 Teemu Pukin kasvattajaseura KTP ja Patu Patanen lahjoittivat valmistamani laivatykin Teemulle, hänen maalitehtailunsa kunniaksi Englannin liigoissa. Lahjan vastaanottivat Teemun äiti ja sisko, jotka lupasivat toimittaa tykin Teemulle Englantiin.

 tt001
20190824 185836

 

Tein kevään aikana Armi Ratian muistokivestä pienoismallin vitriiniin. Olin edellisenä vuotena suunnitellut ja toteuttanut muilta kesken jäänen projektin, Armi Ratian muistomerkistä, hänen nimeään kantavaan puistoon, joka on osana Kaivopuistoa ja sijaitsee kallionpäällä, vastapäätä Olympia Terminaalia.

 

Olin katsellut ja pitkään ihaillut Helsingin ja varsinkin Ullanlinnan porttikongeja sekä talojen koriteellisia ja kaaniita ulko-ovia. Keväällä Ristomatti sanoi jossain vaiheessa, että voisin tehdä niistäkin pienoismallit. Ajettelin, että miksi ei. Aloin keväällä ralentamaan kuutta  mallia, jotka valmistuivatkin kesäksi. Kokosinkin niistä ja Armin työstä sekä parista majakkatyöstä näyttelyn Hyvinkääläisessä Corner Cafessa, syyskuun ajan.

20190710 180716 20190710 181114
20190710 181407 20190710 182324

 

GOOD BYE ARMI näyttelyni. Järjestin ehkä viimeisen näyttelyni nyt syyskuun ajan Hyvinkääläisessä Corner Cafe´ssa. Työt esittävät viimevuonna ja tänävuonna tekemiäni töitä. Suurin osa niistä esittää Helsingin Ullanlinnan porttikongeja. Mukana on myös kaksi "Lilliputit"- sarjan työtä sekä suunnittelemastani Armi Ratian muistokivestä tehty pienoismalli vitriinissä. Työt ei tietenkään tähän lopu, mutta luulen, että näyttely oli viimeinen. Kuvissa Armi Ratian muistokivi, Porttikongi Tehtaankatu 7 ja Lilliputit sarjan sähkömies työt.

20190817 184627 20190722 100811
20190710 182101



Koska Ratia Brandilla ei ole vielä tähän asti ollut omaa kassia niin päätin syksyn aikana suunnitella sellaisen. Kassin tarkoitus on tuoda Brandia esille ja firman nimen lisäksi ajattelin yhdistää siihen myös sen perustajan Ristomatti Ratian kuvan. Kuva on sama mikä esiintyy Ristomatista kertovan kirja PAHA POIKA kannessa. Kirjan on muuten kirjoittanut Malla Parkkinen joka on kirjailija Tuomas Kyrön äiti. Ristomatin mukaan kirjan nimen keksi Kirsti Paakkanen.

20191218 124355

 

Ratia Brandin toimisto joululounaalla Ristomatin kantapaikassa, ravintola Goodwinissa 19.12. Vas Ristomatti, Eeva Mela, Laura Väre, Yesul Woo, Elina Lappi, Maritta Smati ja minä.

20191219 141140
 
 
Minulla oli vuoden lopussa ilo saada takaisin eräästä kuolinpesästä, neljäkymmentä vuotta sitten maalaamiani tauluja. Olin maalannut 1979 akvarellin jostain pohjois Italialaisesta linnasta tai luostarista, jonka kyllä muistin, mutta hieman erilaisena. Toisen pienen öljyväritaulun olin maalannut 1978. Kuva esittää Pallas-Hetta rietin puolestavälin olevista keroista, jotka on maalattu Varkhanmukan majan pihasta ruskaaikaan. Maalasin vähän öljyväreillä ja siksi työ oli iloinen yllätys. Kolmas työ jonka sain takaisin oli Kolmimastoparkki SIGYN:in pieni puolimalli dioraamassa. En muista miten olin tämmöisenkin tehnyt vuonna 2002. Joulupukki vei SIGYN:in lahjaksi pienelle kummipojalleni Leo Ettorelle, Riihimäelle.
 
20191217 143728 20191205 124920
20191205 124858